maanantai 13. tammikuuta 2014

The Wolf of Wall Street


Kävin viikonloppuna Z:n kanssa elokuvissa katsomassa Martin Scorsesen uutuuden, The Wolf of Wall Streetin (2013). Tiesin etukäteen suurin piirtein, mistä leffa kertoo, ja että edessä olisi kolmisen tuntia istumista. Yleensä nurisen leffojen liian pitkästä kestosta, mutta ajattelin, että istumisen jaksaa, sillä herran leffat ovat olleet yleensä vähintäänkin kohtalaisen hyviä. 

Jaksoipa hyvinkin!

Leffa oli suorastaan anarkistista komediaa alusta loppuun, aina Matthew McConaugheyn inkkarimeditoinnista ja Rob Reinerin brittiaksentilla puhelimessa puhuvasta kilariherkästä isästä Leonardo DiCaprion lihasvoimat vievään huumetilaan, jota hänen hahmonsa kutsuu "CP-vaiheeksi". Sanotaanko näin, että Leon nuoruudenrooli Arnie Gilbert Grapessä vaikuttaa Mensan jäseneltä nyt nähdyn kuolauksen rinnalla.

Epäkorrektia - todellakin.
Öykkäröintiä ja mauttomuuksia - koko ajan.

Mutta hauskin leffa, jonka olen nähnyt ainakaan vuoteen. Uskomattominta on, että koko juttu perustuu DiCaprion esittämän Jordan Belfortin omaelämäkertaan. Ja mistä tämä Scorsesen komedialäpimurto sitten kertoo? Osakekaupoista.


W00t??+

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti